1. Aluksi. Suomen Asianajajaliitto vastustaa tuomarikoulutusmallia esitetyssä muodossa. Työryhmän mietintö sisältää sinällään parannuksia aikaisempaan Tuomarikoulutustoimikunnan mietintöön 2000:5. 

Ehdotettu pätevöitymismalli johtaa liian yksipuoliseen rekrytoitumiseen tuomarin uralle. Ehdotus ei edelleenkään takaa, että tuomarinuralle valikoituisi lakimieskunnan parhaimmisto. Tuomariksi rekrytoituminen ns. avoimen uran kautta tulee varmistaa. Koulutuksen ehdotettu kesto 2½ vuotta on edelleen liian pitkä. Tuomioistuinharjoittelu tulisi selkeämmin yhdistää pätevöitymiskoulutukseen. Tuomarikoulutettavien työ-/virkasuhteen ehtoihin tulee kiinnittää huomiota.

2. Tuomarikoulutusjärjestelmän kestosta. Vakinaisen tuomarin viran saaminen noin 37-vuotiaana olisi tosiasiallisesti poikkeus eikä pääsääntö, toisin kuin työryhmä katsoo.

Perustutkinnon jälkeen tuomarin uraa suunnitteleva on keskimäärin noin 27-vuotias. Ennen tuomioistuinharjoittelupaikan saamista tehty satunnainen työ, tuomioistuinharjoittelu, auskultoinnin jälkeinen työskentely ennen pätevöitymiskoulutusta, pätevöitymiskoulutus 2½ vuotta, koulutuksen jälkeiset työsuhteet ennen tuomarintehtävissä toimimista sekä esimerkiksi perheen perustaminen koulutuksen aikana äitiys-, isyys- ja vanhempainlomineen johtavat käytännössä siihen, että tuomarin uraa suunnitteleva olisi keskimäärin 36–42 -vuotias ennen kuin koulutettava olisi päivääkään työskennellyt tuomarina ns. täysin valtuuksin. Mikäli tämän jälkeen vakinaisen viran saaminen kestäisikin vielä esimerkiksi kymmenen vuotta, tuomari pääsisi urallaan ensimmäisen kerran pysyvään työsuhteeseen 46–52 -vuoden iässä. Tämä ei ole hyväksyttävää yksin tuomioistuimen riippumattomuuden kannalta.

3. Koulutettavien toimenkuva. Toimenkuvan vähäinen laajentaminen käräjäviskaalin tehtävistä esitetyllä tavalla ei ole riittävää, koska koulutettavan asema ja tehtävät kuitenkin vastaisivat lähinnä esittelijän tehtävää ja asemaa.

Tuomariksi pätevöitymisen tulee tapahtua mahdollisimman tehokkaasti. Samalla on kuitenkin varmistettava, että  tuomariksi koulutettavalla on mahdollisimman laaja työkokemus työelämän eri aloilta.

Tuomarin koulutusta olisi tehostettavissa esimerkiksi siten, että tuomioistuinharjoittelu liitetään osaksi pätevöitymiskoulutusta. Työskentely tuomarikoulutuksen aikana ei saisi sisältää notaarin tai käräjäviskaalin perinteisiä työtehtäviä.

Koulutettavan velvollisuutta hakea virkavapautta sairastuessaan koulutuksen aikana tulisi selventää. 

4. Ns. avoimesta urasta. Tuomarin uralle on tosiasiallisesti ollut mahdotonta siirtyä ns. avoimelta uralta tuomioistuinlaitoksen harjoittaman nimityskäytännön vuoksi. Mietinnössä ei ole riittävästi kiinnitetty huomiota kriteereihin, joilla tuomarikoulutusta ”vastaava pätevyys” on hankittavissa. Vaarana on, että pitkään tuomioistuimissa työskennelleet viransijaiset ja yksityinen sektori joutuvat rekrytoinnissa tuomarikoulutettavia huonompaan asemaan.

5.Tuomarikoulutuslautakunnan kokoonpano. Ehdotuksen mukaan tuomarikoulutuslautakunnan yhdeksästä jäsenestä viisi edustaisi tuomarijäseniä. Vaarana on, että vähemmistö joutuu ”kumileimasimeksi”. Muut ammattiryhmät eivät edes yksimielisinä voisi estää päätöksiä.

Tuomareiden rekrytoituminen on laaja yhteiskunnallinen ja oikeushallinnon vastaiseen kehitykseen liittyvä asia.

Tuomarikunnan asemaa turvaisi riittävästi, että yhdeksästä jäsenestä neljä olisi tuomareita. Viisi muuta jäsentä edustaisivat ehdotettuja muita ammattiryhmiä. Syyttäjien ja asianajajien edustajien tulisi olla tasaveroisessa asemassa muiden lautakunnan jäsenten kanssa toisin kuin työryhmä katsoo. Uskottavuutta ja läpinäkyvyyttä lautakunnan päätöksiin antaisi nimenomaan se, että yhden muun lautakunnan jäsenen tulisi yhtyä tuomareiden näkemykseen. Muutosehdotus ei murentaisi perinteistä lähtökohtaa, että tuomioistuinnimitykset liitännäiskysymyksineen ovat riippumattomia esimerkiksi poliittisista vaikutteista.

Lautakuntaan tulisi jo ensimmäisenä toimikautena määrätä asianajajien edustaja toisin kuin työryhmä katsoo. Toimintamallit toiminnan alkuvaiheissa luotaisiin muuten ilman yksityisen sektorin riittävää myötävaikutusta. Suomen Asianajajaliiton osallistumista vaaditaan erityisesti määriteltäessä lautakunnassa ns. avoimen rekrytoinnin soveltamisperiaatteet. Yhtä lailla yksityisen sektorin tulee lautakunnan perustamisesta lukien osallistua keskusteluun esimerkiksi siitä, tuleeko ja millä perusteella yksityisen sektorin maksaa valtiolle korvauksia koulutettavan työpanoksesta.

Suomen Asianajajaliiton täysipainoinen edustus myös tuomarikoulutuslautakunnassa on siten turvattava sen varmistamiseksi, että lakiehdotuksen mukainen ns. avoin rekrytointi tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta myös tosiasiallisesti toteutuu.