|
1.
Pidä yrityksesi kirjanpito ajan tasalla. Kaikki
yhtiösi taloudellista asemaa koskevat arviot perustuvat
kirjanpitoon. Mikäli yrityksesi kirjanpito ei ole
ajan tasalla, yhtiön tervehdyttäminen ei perustu
riittävään tietoon. Kirjanpidon laiminlyönti
voi olla kirjanpitorikos.
2. Pyri sovintoon velkojiesi kanssa. Velkojat joustavat
yllättävän pitkälle, mikäli
huomaavat, että (tilapäisissä) maksuvaikeuksissa
oleva yrittäjä pyrkii hoitamaan asiansa. Maksujärjestelyjen
tulee olla realistisia. Älä sovi yrityksen
maksukyvyn ylittävistä järjestelyistä.
3.
Älä suosi velkojiasi äläkä
varsinkaan itseäsi tai lähipiiriäsi.
Maksuvaikeuksissa olevan yrittäjän toimintaa
ns. kriittisenä aikana arvioidaan jälkikäteen
sekä konkurssissa että yhtiön hakeutuessa
yrityssaneeraukseen. Maksujärjestelyt eivät
saa olla yksittäisiä velkojia suosivia, vaikka
velkoja ei kuuluisikaan lähipiiriisi. Oikeustoimet
yhtiösi ja itsesi tai läheistesi väleillä
tulee tehdä samoin perustein kuin oikeustoimet
yhtiön ja ulkopuolisten välillä.
4.
Onhan liiketoimintasi kannattavaa? Maksukyvyttömyys
tulee voida pysyvästi poistaa saneerausohjelman
avulla. Mikäli yhtiön toiminta on kannattamatonta,
tulee yritys hakea konkurssiin.
5.
Ole kriittinen myös itseäsi kohtaan. Selvitä
itsellesi, oletko joiltakin osin itse menetellyt virheellisesti
vai johtuvatko taloudelliset vaikeudet yksin ulkoisista
tekijöistä kuten kil-pailusta tai lamakaudesta.
Voisitko jatkossa tehdä jonkin asian toisin? Ovatko
resurssisi hoitaa yhtiön asioita olleet riittävät?
6.
Käytä tarvittaessa ulkopuolista apua. Yrittäjän
aika ei tavallisesti riitä siihen, että hän
yksin hoitaa kaikki yhtiön asiat. Käytä
oman erikoisalasi ulkopuolella asiantuntijoita. Esimerkiksi
kirjanpito tai yhtiön lakiasiat edellyttävät
erikoisosaamista.
7.
Yrityssaneeraus on vaihtoehto konkurssille, mikäli
et ole päässyt sovintoon velkojiesi kanssa
ja liiketoimintasi on saneerattavissa kannattavaksi.
Käräjäoikeuteen tehtävästä
hakemuksesta tai viimeistään saneerausmenettelyn
aloittamispäätöksestä lukien velkojat
eivät voi periä saataviaan eikä saneerausvelkoja
saa lyhentää. Ns. rauhoitusajan tarkoituksena
on varata riittävä aika yhtiön toiminnan
tervehdyttämiseen.
8.
Menettelyajan esteinä voivat olla saneerauskelpoisuuden
puuttumisen lisäksi esimerkiksi lisävelkaantumisen
vaara menettelyn aikana tai kirjanpidon puutteellisuus.
9.
Selvittäjä laatii maksuohjelmaehdotuksen,
jonka tuomioistuin vahvistaa. Ohjelmat kestävät
usein 5-7 vuotta. Saneerauskeinoina voivat tulla kysymykseen
esimerkiksi koron tai velkapääomien leikkaaminen.
Yrittäjän määräysvaltaa päättää
yhtiön asioista rajoitetaan.
10.
Tuloksekkaan yrityssaneeraushakemuksen laatiminen edellyttää
asiallisesti aina
ulkopuolisen asiantuntijan apua.
|